Hyvä Metsän aika -kalenterin ystävä,
tämän vuoden tammikuun runo, ja siten koko kalenteri, alkaa säkeillä:
Kaikki virtaa
aika ja joki ja minä
niiden mukana
Yli vuosi sitten kirjoitetut sanat toteutuvat nyt, kun vuoden 2022 kalenteri jää viimeiseksi tiimimme osalta, ja kalenterinteko siirtyy toisiin, taitaviin käsiin.
Meidän polkumme kulkee nyt muissa metsissä. Ehkäpä törmätään joidenkin polkujen risteyksessä, puiden katveessa, kallion kupeessa…
On ollut kunnia ja etuoikeus tehdä kalenteria, joka on ollut sinulle tärkeä. Kiitos yhteisestä, ihanasta monivuotisesta vaelluksestamme!
Kirjoittaja Riitta Suominen, taittaja-tuottaja Maarit Soini ja valokuvaaja Petriina Puotiniemi (kuva)
———-
Metsän aika koittaa myös ensi vuonna!
Metsän aika -kalenteri ei häviä minnekään, vain tekijät vaihtuvat.
Nyt on meidän vuoromme astua metsään, kurottaa katseemme puiden latvoihin, sivellä kämmenillämme kaarnaa ja sammalta. Mikä ilo!
Tämä on sellaista, mistä olemme haaveilleet, että saisi runoin ja kuvin elää metsän aikaa.Kalenteri tulee ennakkomyyntiin jälleen elokuussa ja sitä saa tilata tältä tutulta verkkosivulta.
Uudet tekijät esittäytyvät
Elina Malmi on pitkän linjan graafikko, joka on tehnyt niin kirjojen kuin kalentereiden taittoa, myös kuvitusten tekeminen on lähellä sydäntä. Mieli lepää ja kiireet unohtuvat koiran kanssa metsässä kävellessä.
Uuden kalenterin kuvat ovat Anni Puhakan. Anni Puhakka on Varsinais-Suomessa asuva yrittäjä, jolla on metsätila Itä-Suomessa. Metsä antaa ihmiselle lohtua ja tilaa rauhoittua. Anni kuvaa lähes aina luonnossa ja kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. ”Välillä varhaisena aamuna odotan kannolla istuen täydellistä hetkeä. Kerran kanssani aamukahvihetkeen liittyi rusakko ja hirvi. Siinä yhdessä tervehdittiin tulevaa päivää, jonka jälkeen jatkoimme omille teillemme.”
Runot kirjoittaa runoilija&kirjailija Pirkko Soininen, joka voitti Runo-Kaarinan teoksellaan Murretut päivät ja on sittemmin julkaissut runokirjoja ja useita romaaneja. ”Metsä on minun kirjoituskammioni ja meditointisalini, siellä sanoilla on rauha kasvaa. Ihanaa, jos pysyt matkassamme ja voimme jatkaa vaellusta yhdessä!”
Ps. Seuraa Metsän aika -kalenterin somea facebookissa ja instagramissa, niin kuulet ensimmäisten joukossa, kun kalenteria on saatavilla! Voit myös tilata uutiskirjeemme laittamalla viestiä osoitteeseen: info@metsanaika.fi
